ostaa kasvivalaisin
General

Kasvivalaisimet ja helpot vinkit kasvattamiseen

 

Kasvilamppujen avulla voit vaihtaa kätevästi tavalliset lamput kasveille sopiviin valoihin mihin  tahansa valaisimiin. Tämä vaihtoehto on selkeästi halvin vaihtoehto kasvien lisävalaistukseen, mutta sillä on muutamia negatiivisia seikkoja. Kasvilamput eivät aina anna täyttä kasvien tarvitsemaa spektriä ensinnäkään. 

 

Koska tavallisia valaisimia ei ole suunniteltu erityisesti kasveille, on mahdollista että kasvit saavat epätasaisen valaistuksen ja voi myös olla mahdollista, että valaisin ei ole oikealla etäisyydellä – eikä sitä sellaiselle saakaan.  . 

 

Kasvuvalaisimet ovat kalliimpia, mutta samaan aikaan ne mahdollistavat paremman mahdollisuuden kasveille kasvaa niiden avulla. Ne myös on suunniteltu erityisesti tähän tarkoitukseen, joten luonnollisesti ne antavat tasaisemman valaistuksen monelle kasville yhtäaikaa. Monet myös antavat täyden valospektrin. Joissakin valaisimissa on mahdollisuus vaihtaa eri värien välillä, jos sellaiselle on tarvista. Niiden hyvä puoli on myös se että ne voidaan kiinnittää seiniin, hyllyihin, kaappien alapuolelle ja moneen muuhun paikkaan. 

 

Jos tarkoituksena on ostaa kasvivalaisin, kannattaa ehdottomasti kääntyä asiantuntevien verkkokauppojen puoleen. Monesti niistä voit saada tuotteet halvemmalla kuin kivijalkakaupasta, ja valikoima on myös usein parempi. Myös kasvilamput voit useimmiten tilata samasta osoitteesta, jos niillekin on tarvetta. 

Eri teknologiat vertailussa kasvivaloille 

Kasvivaloissa – kuin muussakin valaistuksessa – on saatavilla pääasiassa kolmea eri teknologiaa, joista yksi on nousemassa suosituksi varsinkin viime vuosina, jolloin energiatehokkuus ja ympäristöasiat ovat tärkeitä valintakriteereejä. 

 

Poistuva teknologia on hehkulamput. Ne ovat toki halpoja, mutta energiatehokkuudeltaan huonoja – niistä myös jopa 90 prosenttia voi kulua turhaan lämmöntuottoon. Loisteputkivaloja on vielä jonkin verran saatavilla, mutta kuka tietää kuinka kauan. Niiden avulla saa kuitenkin laajan valospektrin ja ne tuottavat vähän lämpöä. Ne ovat toki kalliimpia kuin hehkulamput, mutta kaikessa muussa suhteessa parempi vaihtoehto. 

 

LED-valot ovat tämän ajan tärkein juttu valaistuksessa. Ne ovat energiatehokkaimpia, niiden lämmöntuotto on alhaisin ja kasveja ajatellen erityisen tärkeää on se, että niiden koko valospektri on suunnattu kasveillesi varsin erinomaisella tavalla. Valojen teknologialla on myös muita vaikutuksia: jos käytät hehkulamppua kasvien valaisuun, sinun on ehkä jätettävä kasvivalosi päälle pidempään kuin LED-lampun kanssa, jonka voi sijoittaa hyvinkin lähelle kasveja, toisin kuin hehkulamppuja. Tästä lisää seuraavassa kappaleessa.

 

 

Kasvivalaisimen tai kasvilampun sijoitus 

 

Kasveja varten tarkoitettu valo kannattaa mahdollisuuksien mukaan sijoittaa kasvien yläpuolelle. Tämä siksi, koska se simuloi auringonvaloa parhaiten. Se myös mahdollistaa tasaisimman valaistuksen kasveille, joka sekin on tärkeää. Jos kasvit ovat kauempana valosta, ne imevät vähemmän valoa.

 

Jos käytät hehkulamppuja, tulisi niiden olla minimissään 60 cm päässä kasvien yläpuolella. Loisteputket voivat olla taas 30 cm päässä ja LED-valot voivat olla taas 15 cm päässä kasveista. Huomaa myös se, että kun kasvisi kasvaa, tulee sinun säätää valon korkeutta ajan myötä. Kasvi voi nimittäin palaa, jos lamppu on liian lähellä sitä kasvaessaan sitä kohti.  

 

Ajastimilla vuorokausirytmi kasveille helposti

 

Kasvit tarvitsevat valoa erilaisen määrän joka riippuu aivan vuodenajasta ja kasvista itsestään. Kukkivat lajikkeet ja vihannekset tarvitsevat valoa runsaasti, eikä ole ollenkaan harvinaista että ne vaativat 12-16 tuntia valoa vuorokautta kohden. 

 

Valon ohella ne tarvitsevat myös pimeyttä, joka monesti unohtuu vasta-alkajilta. Kahdeksan tunnin yöunet (vähintään) ovat hyväksi, aivan kuin ihmisillä. Yöllä kasvit nimittäin hajottavat sitä energiaa, jonka ne ovat saaneet luonnonvalosta tai keinovalaistuksesta.

 

Helpottaakseen tällaista vuorokausirytmin simuloimista, moniin kasvuvaloihin on asennettu tehtaalla ajastimet. Niitä voi myös ostaa erillisinä tuotteina, jotka vain kytketään valoihin. 

 

Comments Off on Kasvivalaisimet ja helpot vinkit kasvattamiseen